Haastattelussa muun muassa etymologian ja suomen kielen historian tutkimuksestaan tunnettu Kaisa Häkkinen kertoo urastaan ja suhteestaan Virittäjään. Häkkinen on syntynyt vuonna 1950 ja hänen akateeminen uransa alkoi 70-luvulla. Haastattelu on nauhoitettu etänä Zoomin välityksellä 14. huhtikuuta 2021. Haastattelun toteutti ja editoi Lyyra Virtanen. Kuva: Lyyra Virtanen.
Esittele itsesi vapaamuotoisesti. Kuka olet ja mitä teet?
Minä olen Kaisa Häkkinen. Olen opiskellut aikoinani Helsingissä suomalais-ugrilaista kielentutkimusta pääaineenani. Sitten olen työskennellyt Turussa, ensin suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistenttina ja yleisen kielitieteen apulaisprofessorina. Sitten siirryin Åbo Akademiin suomen kielen apulaisprofessoriksi ja professoriksi, ja sitten lopulta Turun yliopiston puolelle suomen kielen professoriksi. Siitä jäin eläkkeelle vuonna 2015. Nyt olen vapaa tutkija.
Miten päädyit aikanaan akateemiselle uralle, ja miten suomen kieli valikoitui tutkimusalaksi?
Meillä kotona arvostettiin koulutusta. Minun isäni oli äidinkielen opettaja, ja oli jo oikeastaan itsestäänselvää, että lähden yliopistoon. En oikeastaan tiennyt, mitä haluaisin mieluiten opiskella. Mahdollisuuksia oli paljon ja opiskelu on aina tuntunut hyvin helpolta. Sitten ajattelin, että kun en muutakaan keksi, niin suomen kieli on varma valinta, koska Suomessa ollaan. Tarvitaan aina äidinkielen opettajia ja isässä oli tietysti hyvä esimerkki.
Isä sanoi mulle, että minulla on kuitenkin enemmän tutkijan taipumuksia, niin jospa ottaisin suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen pääaineeksi. Sitten kun opiskelen myös kirjallisuutta, niin saan saman pätevyyden kyllä opettajaksi, mutta voin ryhtyä myös tutkijaksi. Sillälailla valikoitui tuo pääaine, mutta mulla oli hyvin laaja aineyhdistelmä ja akateemista yleissivistystä karttui monesta aineesta.
Aloitko heti tutkijaksi, vai ootko tehnyt niitä opettajan töitä jossain kohtaa?
En oikeastaan muuta kuin hiukan käynyt koulussa sijaisena. Olin oikeastaan kolmannen vuoden opiskelija, kun huomasin että Helsingin Sanomissa oli työpaikkailmoitus. Turussa oli assistentin paikka auki ja tiesin, että on vain kaksi suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistentin paikkaa, ja nyt toinen on niistä auki. Hain sitä, ja sain sen paikan, vaikka en ollut valmis maisteri vielä silloin. Siitä se lähti silloin, jotenkin ihan luontevasti.
Siinä oli vähän historiaa. Sitten mennään nykypäivään. Sanoit, että oot vapaa tutkija, niin mitkä asiat sua inspiroi ja kiinnostaa suomen kielessä tällä hetkellä?
No, tietysti Agricola on se suuri idoli. Agricolan teoksista olen tekemässä sanakirjaa, ja olen tutkinut Agricolan kieltä ja vertaillut sitä näihin muihin 1500-luvun lähteisiin, siis Agricolan aikaisiin käsikirjoituksiin. Toisaalta sitten kun mulla on tämä fennougristitausta ja sanahistorian tutkimuksen tausta, niin olen myös kyllä seurannut koko ajan tätä kielen muuttumista kaikkina aikoina, myös nykyaikana. Nykyään on hienot tutkimusmahdollisuudet, kun on tämä digitaalinen maailma. On mahtavia arkistoja ja on hakukoneita, tämmösiä, mistä ei ennen voinut uneksiakaan. Silloin kun minä aloitin urani, niin silloin käytettiin kirjoituskoneita, ei ollut vielä edes henkilökohtaisia tietokoneita. Tässä on ollut valtava muutos, ja tutkijan kannalta myönteiseen suuntaan. Mahdollisuudet ovat ihan toisenlaiset, ja yritän niitä hyödyntää.
Sulla on toki pitkä historia myös Virittäjän kanssa, sekä kirjoittajana että varmasti myös lukijana. Miten Virittäjän toiminta tai koko lehti on sun mielestä muuttunut tässä vuosien varrella?
On se valtavasti muuttunut. Tietysti kun tämä kielitieteen maailma ja ylipäänsä akateeminen maailma on muuttunut, niin Virittäjäkin on muuttunut. Se on erikoistunut sillä lailla, että se on nyt hyvin lingvistinen ja hyvin fennistinen verrattuna siihen, mitä se oli esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella. Mä aina luen niitä vanhoja Virittäjiä, siellä voi olla kirjallisuutta, siellä on kansanrunouden tutkimusta ja se on jotenkin yleishumanistisempaa. Nyt todella kun kielitiede on teoretisoitunut, metodit ovat tärkeässä roolissa. Ja yleinen lingvistiikka, sehän on tullut vasta oikeastaan 60-luvulta, ja siitä eteenpäin ollut yleinen kielitiede ja soveltava kielitiede. Kielitieteellisyys on korostunut Virittäjässä.
Joskus sitä tulee ajatelleeksi, että mitähän sellaiset vanhat opettajat, jotka aikoinaan ovat opiskelleet suomen kieltä yliopistossa, nyt kun he näkevät Virittäjää, niin mitä ajattelevat tästä muutoksesta. Se on ihan ymmärrettävää, mutta se on kyllä todella suuri muutos. Ja voi ajatella, että se, mitä Virittäjästä luetaan, on aika kaukana siitä, mitä koulussa opetetaan suomen kielen tunneilla.
Onko sulla joku ajatus siitä, että mitä Virittäjä tarjoaa tällä hetkellä alan yliopisto-opiskelijoille?
Sehän on tietysti ehkä ajateltukin ensisijaisesti tutkijoille ja opiskelijoille. Se tietysti tarjoaa näköalan siihen, mitä kielitiede on tällä hetkellä, sehän on hyvin ajankohtaista ja modernia. Siitä näkee sen, mitä Suomessa tapahtuu ja mitä ulkomailla tapahtuu. Siellähän on esimerkiksi näitä kirja-arvosteluja, joissa myös muualla ilmestyneitä teoksia arvostellaan. Se on hyvä näköala, kun ei itse kuitenkaan kaikkea ehdi lukea, niin sen avulla voi nähdä ja päätellä, mitä kannattaa itselle hankkia. Ja kyllä se on opiskelijalle ihan välttämättömyys, se Virittäjä. Se auttaa pysymään ajan tasalla, kyllä mä itsekin sitä ihan jatkuvasti seuraan.
Luitko opiskeluaikana jo Virittäjää?
Meillehän tuli kotiin jo Virittäjä. Tietysti isä luki sitä, ja mä totuin sitä lukemaan, ja mulla on itselläni 50-luvun alusta kaikki Virittäjät nytkin kotona. Että joo, kyllä. Ja kun niitä vanhoja juttuja on verkossa, niin niitä pääsee sieltä lukemaan. Kyllä se todella on hyödyllinen käsikirjasto, hakemistoineen kaikkineen.
Onko sulle jäänyt mieleen jotain tai joitain Virittäjässä ilmestynyttä artikkelia vuosien varrelta?
Sinä aikana kun itse tein väitöskirjaa, niin luin Virittäjää erityisen innokkaasti. Siinä vaiheessa Jorma Koivulehdon kirjoitukset lainasanoista, Lainoja ja lainakerrostumia, ne kolahtivat ihan erityisesti. Niistä löytyi vastauksia semmoisiin kysymyksiin, joita itsekin pyörittelin päässäni, kun tein Suomen kielen vanhimmasta sanastosta ja sen tutkimisesta -väitöskirjaa. Niissä Koivulehdon artikkeleissa, jotka ovat aikamoista ryteikköä jos niitä katselee, niissä on hyvin runsaasti sanoja ja kielihistoriallisia yksityiskohtia. Niissä näkyy kuitenkin valtavan hyvin se tutkimusprosessi, että miten sitä kuuluu tutkia. Se oli samalla semmonen esikuva, kun ei siihen aikaan niin kauheasti vielä kädestä pitäen opetettu ja ohjattu. Väitöskirjojakaan ei ohjattu oikeastaan ollenkaan. Aihe annettiin ja sitten kysyttiin, että jokos se on valmis, mutta siinä välissä ei tapahtunut paljon mitään. Se oli valtavan tärkeää, että pystyi lukemaan kuitenkin sellaista kirjallisuutta, josta ikään kuin näki sen hyvin konkreettisesti, että miten tämä kuuluu tehdä.
Mä olen suuren osan elämästäni ollut fennougristi, niin tietysti tämmöset fennougristiset yleiskatsaukselliset artikkelit ovat olleet hyviä, ja kun itse on ollut opettajana yliopistossa, pitää opiskelijoille keksiä sellaista lukemista, mistä äkkiä saa hyvän yleiskuvan.
Omista artikkeleista jos jonkun poimisin esiin, niin haluaisin ottaa tuon Agricolan juhlavuonna kirjoitetun Mursun ja norsun jäljillä. Se oli valtavan kiireistä aikaa silloin, ja se oli pitkä ja työläs artikkeli, mut sitä oli valtavan hauska tehdä. Siinä vaiheessa tiesin, miten se kuuluu tehdä, ja oli sitten vaan paljon konkreettista työtä, mutta se eteni koko ajan. Se sisältö oli todella hauska. Se lähti tietysti liikkeelle siitä, kun aloin ihmetellä, kuinka Agricolalla voi olla omaperäinen sana norsulle, eläimelle, jota Suomessa ei ole nähty. Miksei hän lainannut elefanttia siihen kohtaan, kun Raamatussa piti elefantista puhua? Mut oli norsu, ja sitten tietysti selvisi, että norsu ja mursu ovat saman sanan variantteja. Se oli niin valtavan hauska kerätä sitä aineistoa, siinä oli sitten murteet mukana ja vanha kirjakieli ja oikeastaan kaikki mahdollinen. Se jäi mieleen erityisen mukavana työnä.
Vertaisarviointiprosessi tuli Virittäjään vuonna 1991. Millainen tää muutos on ollut sulle kirjoittajana?
Kyllä mä sanoisin, että aina se on hyödyllistä, jos arvioidaan. Ennenhän se oli tavallaan vaan sellaista, että hyväksytään tai sitten ei. Ehkä tuli muutama kommentti, että mitä voisi tehdä ja mitä pitäisi tehdä, mut se ei ollut niin järjestelmällistä. Nyt tulee perusteellisempaa palautetta. Ainakin itse, kun toimin vertaisarvioijana, niin teen kommentteja siihen käsikirjoitukseen, ja myös teen lausunnon. Kyllä siinä aika perusteellisesti tulee mietittyä, että mitä tässä voi tehdä ja mitä kannattaa tehdä ja miten sen asian voi esittää niin, että siitä tulis paras mahdollinen hyöty. Vaikka se on joskus aika tylyn tuntuista, tämmönen vertaisarviointi, ja mä tiedän että jotkut, varsinkin vanhemmat kollegat on siitä loukkaantuneet ja päättäneet, että “ikinä en enää kirjoita Virittäjään”.
Kyl mä pidän sitä hyvin hyödyllisenä. Sillä lailla koskaan ei juttu muutu huonommaksi, vaan kyl se paremmaks tulee aina.
Mitä Virittäjä tarjoaa (ja on tarjonnut) sun mielestä suomen kielen tutkimusalalle?
On hirvittävän vaikeaa kuvitella semmoista tilannetta, että Virittäjää ei olisi, koska nyt tietysti Virittäjä on alan keskeinen julkaisu. Mun mielestä on erittäin tärkeää, että meillä on tämmöinen korkeatasoinen suomenkielinen julkaisu. Meillä on tietysti myös Sananjalka, joka on tavallaan samalla tasolla, mutta sillä on erilainen profiili. Sillä on tämä monitieteisyys enemmän, siellähän on kirjallisuutta ja kansatiedettä ja muuta repertuaarissa.
Juuri tässä fennistisen lingvistiikan alalla Virittäjä on ihan välttämättömyys. Voin vaan kuvitella, että mitä esimerkiksi nää väitöskirjan tekijät, jotka kirjoittavat artikkeliväitöskirjaa, missä he julkaisee, jos ei ole Virittäjää? Kyllä jokaisella itseään kunnioittavalla tieteenalalla täytyy olla tämmöisiä korkeatasoisia julkaisuja. Kyllä mä sanoisin, että Virittäjä on välttämättömyys.
Mä tiedän, että Virittäjä on aina kamppaillut taloudellisten vaikeuksien kanssa enemmän tai vähemmän. Joskushan 1900-luvun alkupuolella oli puhetta siitäkin, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ottaa sen koko lehden hoteisiinsa, kun Kotikielen Seura ei pysty sitä julkaisemaan. Kyllä se on koko alan ehdoton etu, jos Virittäjä pysyy hengissä.
Millaisena näet lehden tulevaisuuden, tai millaista tulevaisuutta toivoisit Virittäjälle?
Mä en tiedä nyt, että onko Virittäjän piirissä pohdittu sitä, että miten saataisi esimerkiksi muutkin kuin opettajat ja tutkijat lukemaan sitä. Tiedän, että sitä on ennen aina pohdittu, että miten saatais tilaamaan. Nykyään on tietysti suuri paine siinä, että kaikki pitäisi julkaista sähköisesti. Monet haluavat vain sähköisesti, ja sitten se ei vielä saisi maksaa mitään. Pakko on tavalla tai toisella yrittää turvata se tulevaisuus.
Mä en oikeastaan voi kylliksi korostaa sitä, että täytyy olla tää suomenkielinen julkaisu, koska nythän on monilla aloilla painetta siitä, että vain englanninkielinen kirjallisuus kelpaa ja vain englannin kielellä julkaistaan. Se on jotenkin absurdi ajatus, että suomen kielen alallakin pitäisi olla vain englanninkielisiä julkaisuja. Se on tottakai selvää, että täytyyhän meidän julkaista myös englanniksi ja muillakin kielillä kuin englanniksi. Tämä on sinänsä arvo jo, että on suomenkielinen korkealle tasolle arvostettu tiedelehti. Se on tärkeämpää kuin moni osaa edes ajatella.
Ainakin mulle itselle, jos mä olen julkaissut englanniksi tai saksaksi jonkun jutun, niin ei niistä oo tullut mitään palautetta. Mulla ei oo aavistustakaan, että kuinka moni niitä on todellisuudessa lukenut. Sanoisinpa, että englanniksi julkaistaan niin paljon kaikenlaista, että pelkästään se, että julkaistaan englanniksi, se ei ole vielä mikään saavutus tai ansio. Eikä kukaan lue juttua pelkästään siksi, että se on englanniksi, vaan kyllä siinä täytyy olla myös kiinnostavaa sisältöä. Jos ajatellaan suomen kieltä koskevia tutkimuskysymyksiä, niin kyllä se kriittisin ja laajin yleisö on täällä Suomessa. Esimerkiksi mä oon kirjoittanut Agricolasta kirjan englanniksi. Sitä kun mä tein, niin huomasin, että ei voi ollenkaan samalla tavalla edes valikoida niitä esitettäviä asioita, enkä selittää niitä kuin selitän Suomessa, koska lukijan ei voida olettaa tietävän yhtään mitään oikeastaan, tai voi tietää hyvin vähän suomen kielestä. Kyllä se, miltä taustalta sitä juttua luetaan, niin se vaikuttaa.
Niinpä. Sanoit äsken, että kun oot julkaissut englanniksi ja saksaksi, niin ei oo tullut palautetta juuri yhtään, niin sitten jos julkaisee suomeksi, niin onko siellä tapana että saa tosi paljon palautetta? Minkä tyylistä se palautteenanto on?
No, tietysti se tulee ihan tutkijakontakteissa, yleensä kahden kesken. Olen mä hiukan saanut sitä [palautetta] niistä saksan- ja englanninkielisistäkin, mutta en ollenkaan niin paljon ku näistä suomenkielisistä, enkä esimerkiksi jatkokysymyksiä tai tarkennuspyyntöä tai muuta. Jos mä nyt totuuden sanon, niin kaikkein eniten palautetta tulee Tiede-lehden kolumneista. Ja ne on yleensä ihan muilta kuin suomen kielen ihmisiltä. Tietysti eri tyyppisiin juttuihin voi erilailla tarttua.
Jos jossain keskustelussa tulee ilmi, että mitä kukakin on lukenut ja mitä esimerkiksi ihmiset tietävät minun tieteellisistä artikkeleistani, niin yleensä niistä muunkielisistä ei tiedetä paljon mitään, suomenkielisistä tiedetään. Oma kokemus kertoo, että kuitenkin ne suomenkieliset ovat tärkeämpiä.
Niin miten sä oot päätynyt sinne Tiede-lehden kolumnistiksi alunperin?
Oikeastaan mä olin ensin Hiidenkivi-lehden kolumnisti. Siellä oli etymologin palsta, “etymologi urheilee” ja “etymologi goes kapakka” ja muita tällaisia etymologia-aiheisia pikkujuttuja. Sitten vaan pyydettiin, ja nyttenhän mulla on ollut todella monta vuotta jo semmonen Omat sanat -palsta siellä lehden lopussa. Kun se on siellä lopussa, niin se löytyy helposti. Mulle tulee paljon sitä palautetta, että “aina kun Tiede-lehti tulee, niin luen ensimmäisenä sen kolumnin sieltä lopusta”, mistä tavallaan tietysti on kiva nähdä, että ihmiset ovat kiinnostuneita näistä kieliasioista, ja nimenomaan sanoista ja sanojen historiasta. Se on ihan ehdoton vaikuttavuudeltaan näistä töistäni.
Tuleeko myös muilta tutkijoilta palautetta näistä Tiede-lehden kolumneista? Lukeeko niitä myös tutkijat ja akateemikot?
Kyl se on suurimmaksi osaksi akateemista yleisöä, joka sitä lukee, mutta kyllä monenlaisilta muiltakin lukijoilta tulee, että ei voi yksin sanoa. Mutta enimmäkseen sitten uskaltavat lähettää kysymyksiä ja palautetta nämä, jotka on yliopistoväkeä.
Tuleeko jotain mieleen Virittäjään liittyen tai fennistiikkaan tai fennougristiikkaan liittyen, mitä haluaisit mainita tässä Virittäjän juhlajulkaisussa?
Joskus tietysti toivoisin, että se entisaikojen vähän monitieteisempi ote joskus palaisi sinne, kun nykyään tämä tieteidenvälisyys ja monitieteisyys on suosiossa, että sellaisesta ihan tiukasta lingvistisestä linjasta vähän hellitettäisiin joskus. Toisaalta kun ajattelee, että kuinka vähän niitä julkaisufoorumeita on, ja kuinka tärkeä on saada artikkeleja tämmöiseen julkaisuun, joka ei nyt kuitenkaan niin hirvittävän usein ilmesty, niin kyl mä senkin ymmärrän, että keskitytään. Vaikea sanoa, mutta onneksi mun ei tarvi päättää, että mitä asialle tehdään.
Tietysti lukijatutkimus, tai potentiaalisten lukijoiden tutkimus, sellaisten jotka voisivat toimituksen mielestä lukea, mutta eivät kuitenkaan lue, niin kysyy sellaisilta, että miksi ette lue. Esimerkiksi muistan silloin, kun olin itse toimitusneuvostossa, niin silloin päiviteltiin sitä, että kun nykyopettajat eivät lue Virittäjää, tilaa Virittäjää tai edes hanki koululle sitä, että koulu tilais. Ennen se oli itsestäänselvyys, että tottakai se tuli.
Katoin noita juttuja, mitä sä oot kirjoittanut Virittäjään vuosien varrella. Säkin oot osallistunut näihin keskusteluihin, kun 1990-luvulla oli enemmän keskustelua nimenomaan suomen kielen opetuksesta kouluissa. Sellaista ei oo vissiin enää tällä tasolla ollut Virittäjän sivuilla, että se on ehkä vähentynyt, tämmöinen väittely ja keskustelu?
No nythän siellä ei ole mitään sen tyyppistä palstaa. Ja jos joku juttukin antaisi aihetta keskusteluun, niin semmoistakaan ei oikeastaan voi virittää siellä. Se on ollut sellainen linja, että sellaisiin keskusteluihin ei ryhdytä. Voi olla, että joskus – ei nyt tästä opetus-, kouluasiasta, mutta muista asioista – se keskustelu on äitynyt niin myrkylliseksi, että se on ollut pakko lopettaa. Ehkä joistain tämän tapaisista syistä on sitten ajateltu, että siitä ei tule loppua ikinä, että ehkä lopetetaan se sitten kertakaikkiaan. En tiedä, toimisiko se tämmösenä keskustelufoorumina sitten, mutta varmaan joku sen tapainen väittely voisi olla ihan inspiroivaa.
Kiitos Kaisa Häkkiselle inspiroivasta keskustelusta!
