Kielentutkimus ei aina tarkoita vain tekstien ja kielenilmiöiden objektiivista analyysia, vaan fennistit kautta aikain ovat myös ottaneet kantaa tutkimuskohteeseensa. Normatiivisella kielenhuollolla viitataan kielenkäytön ohjailuun ja tekstien kieliasun paranteluun eli standardisoituun kieleen vaikuttaviin sääntöihin ja suosituksiin. Näistä normeista keskusteltiin ja tiedotettiin pitkään ennen kaikkea Virittäjässä, Kotikielen Seuran tieteellisessä aikakauslehdessä, jonka ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1897. Siinä julkaisun yhdeksi tavoitteeksi asetettiin hyvän kielenkäytön edistäminen, ja niin lehdessä julkaistut kannanotot kuin kirjoittajien omat oikeinkirjoitusratkaisut toimivat vahvana auktoriteettina kielenhuollon kysymyksissä.
Keskustelulle kielenhuollosta oli 1920-luvulta 1990-luvulle saakka varattu lehdestä oma osasto, jonka nimenä oli aluksi Oikeakielisyyttä ja sitten Kielemme käytäntö. Koko tämän ajan kirjoitusten laatiminen oli suureksi osaksi muutaman aktiivisen kirjoittajan harteilla, ja niinpä keskustelu edusti lähinnä suomalaisen kielenhuollon enemmän tai vähemmän virallista linjaa – kirjoittajat kuuluivat yleensä itse kielenhuollosta vastanneeseen valiokuntaan tai lautakuntaan ja lisäksi Virittäjän toimitukseen. Yhteys tunnettiin niin hyvin, että lehden toimitukseen saatettiin lähettää oikeastaan kielivaliokunnalle osoitettuja pyyntöjä. Lehdessä julkaistut harvat poikkeavat kannanotot tapasivat poikia toimituksen näkemystä puoltavan vastineen. Keskustelu oli vilkkaimmillaan 1900-luvun puolivälissä, mutta vähitellen vuosisadan kuluessa käsitykset kielenhuollosta ja sen suhteesta fennistiikkaan muuttuivat. Ajatusta ehdottomasta oikeasta ja väärästä alettiin vierastaa. Virittäjän kielenhuoltokeskustelun vaiheet heijastelevat kiinnostavasti näitä muutoksia.
